Viisi tehokasta tapaa saada lisää tahdonvoimaa

Viisi tehokasta tapaa saada lisää tahdonvoimaa

Tahdonvoima on kuuma peruna varsinkin painonpudotuksesta puhuttaessa. Miksi kummassa sitä on aina ihan liian vähän?? Tahdonvoimalla tarkoitetaan yleensä päättäväisyyttä, itsekuria, sisua ja vaikka-läpi-harmaan-kiven-mentaliteettia. Sitä, jota on aina maanantaisin aimo annos takataskussa, mutta viikon loppuun mennessä hupenee jäljettömiin. Kun piti syödä terveellisesti, mutta työkaveri tarjosi karkkia tai oli tarkoitus lähteä lenkille, mutta sitten ei jaksanutkaan, syypää…

Tehokas kotitreeni piristää, punastuttaa ja puuskututtaa

Tehokas kotitreeni piristää, punastuttaa ja puuskututtaa

Heippa kamut, Viime viikkojen aikana olen puhunut täällä blogissa paljon mm. ravinnosta ja motivaatiosta ja niin tärkeitä kuin nuo jutut ovatkin, ajattelin, että nyt on hyvä aika jättää hetkeksi puheet ja pohdinnat sikseen ja laittaa liikettä niveliin.

Kuinka välttää ylensyönti uusien rutiinien avulla

Kuinka välttää ylensyönti uusien rutiinien avulla

Tiesitkö, että kun mehiläinen löytää kukkakedon, se rientää kotipesään kertomaan siitä kavereille? Se pörhistelee siipiään, tekee pyörähdyksiä ja kulkee tietynlaista kehää välillä suuntaa vaihtaen. Se tekee ikään kuin tanssin, jossa jokainen askel ja siipien ravistus kertoo muille pesän asukeille, mistä ilmansuunnasta ja miten kaukaa sitä mettä oikein löytyy.

Kuntoilua, syviä hengityksiä ja hyviä ajatuksia

Kuntoilua, syviä hengityksiä ja hyviä ajatuksia

Kuvittele, että kävelet kohti läheistä metsää. Kuusten, mäntyjen, haapojen, pajujen ja koivujen vihreä kutsu humisee tuulessa. Astut polulle ja puut imaisevat sinut sisälle metsään. Jo muutaman askeleen päästä liikenteen ääni vaimenee ja pääsee syvä huokaus. On heti helpompi hengittää! Jatkat matkaasi ohi kivien, kantojen ja sammalmättäiden. Aurinko pilkistää puiden raosta. Askel askeleelta metsän vaimea humina…

Punajuuri: luonnon oma vitamiinipilleri voi jopa alentaa verenpainetta

Punajuuri: luonnon oma vitamiinipilleri voi jopa alentaa verenpainetta

Syksy on juuresten kulta-aikaa. Vaikka kaikki juurekset ovat hyviä terveellisen ruokavalion perusraaka-aineita, lanttujen, porkkanoiden ja palsternakkojen joukosta pilkistää esiin yksi ilopilleri: pirteänpunainen juurikas, joka ei ole vain ravinteikas ja vitamiinipitoinen, vaan tutkimukset antavat lupaavia viitteitä terveysvaikutuksista, joiden mukaan se voisi jopa alentaa verenpainetta.

Yksinkertainen venyttelyliike verryttää lonkan ja alaselän

Yksinkertainen venyttelyliike verryttää lonkan ja alaselän

Istumisen haitoista on varoiteltu jo pidemmän: “Istuminen on hengenvaarallista”, “Istumisen terveyshaitat verrattavissa tupakointiin ja ylipainoon”, kirkuvat otsikot. Jopa sosiaali- ja terveysministeriö heräsi asiaan ja julkaisi viime kesänä kansalliset suositukset istumisen haittojen vähentämiseksi. Jos tekee istumatyötä, matkaa autossa työmaalle ja takaisin ja vielä illallakin tulee istuskeltua tai löhöiltyä, voisin kuvitella, että istuttuja tunteja kertyy helposti enemmänkin….

Kisa 10000 tykkäyksen kunniaksi – voita 13 Puhdistamon tuotetta!

Kisa 10000 tykkäyksen kunniaksi – voita 13 Puhdistamon tuotetta!

Täällä on jo useamman päivän ajan ollut käynnissä melkoinen kisastudio. Hyvinvointistartin Facebook-sivuilla on nimittäin ollut käynnissä jännät paikat… torstaina iltasella odotus palkittiin, sillä: Jihuu! Tämän uskomattoman haamurajan ylittymisen kunniaksi olen järjestänyt teille jotakin kivaa, nimittäin… *rumpujen pärinää* *fanfaareja* *serpentiiniä*

Viisi yleisintä painon jumittajaa

Viisi yleisintä painon jumittajaa

Onko sinulle koskaan käynyt näin: Hyvillä mielin heti maanantaina käyt jumpassa tai lenkillä ja sen jälkeen paistat annoksen kanaa ja kasviksia. Hyvää ja terveellistä! Kaupassakin kävelet pää pystyssä ja päättäväisesti karkkihyllyn ohi edes vilkaisematta sinne päin. Sama meno jatkuu koko viikon. Olo tuntuu hyvältä, olet ylpeä itsestäsi ja siitä, että vihdoin pystyt tähän. Seuraavana maanantaina…

5 askelta leppoisaan lekotteluun ja rentoutumiseen arjessa

5 askelta leppoisaan lekotteluun ja rentoutumiseen arjessa

Jos tuntuu siltä, että viime kesän lomat ovat enää vain kaukainen muisto, työ on yhtä paahtamista, arjen pyörteessä meinaa alkaa pyörryttää ja tuntuu, ettei rentoutumiselle jää tarpeeksi aikaa, kannattaa nyt ottaa viiden minuutin hengähdystauko ja lukea tämä artikkeli.

Syö hyvin ja nauti elämästä. Kolme vinkkiä terveellisiin lomasyömisiin.

Syö hyvin ja nauti elämästä. Kolme vinkkiä terveellisiin lomasyömisiin.

Kun mietit kesälomaa tai lomareissua, mitä tulee ensimmäisenä mieleen terveellisen ruokavalion suhteen? Onko ajatuksissa: Kaikki ilo irti! Nyt syödään kaikkia herkkuja, palataan terveellisempien ruokien pariin sitten syksymmällä. VAI Vihdoin on aikaa panostaa terveelliseen syömiseen! Nyt salaatit pöytään! Tai ehkä jotakin siltä väliltä? Edellisessä blogipostauksessani kirjoitin fyysisen kunnon ylläpitämisestä lomareissuilla ja heitin ilmoille ajatuksen siitä, että…