5 askelta leppoisaan lekotteluun ja rentoutumiseen arjessa

Jos tuntuu siltä, että viime kesän lomat ovat enää vain kaukainen muisto, työ on yhtä paahtamista, arjen pyörteessä meinaa alkaa pyörryttää ja tuntuu, ettei rentoutumiselle jää tarpeeksi aikaa, kannattaa nyt ottaa viiden minuutin hengähdystauko ja lukea tämä artikkeli.

Lukemisen jälkeen tiedät nimittäin, mitkä viisi askelta johtavat leppoisaan lekotteluun ja rentoutumiseen arjessa!

Väsymyksen jälkeen lunkimmin

Myönnän, että viime keväänä olin ajoittain aika väsynyt.

Vaikka tiedänkin tarkkaan kuinka sekä kehosta että mielestä pidetään hyvää huolta ja olen opettanut tietojani onnistuneesti eteenpäin asiakkailleni, oma jaksaminen meinasi hetkellisesti jäädä innostuksen jalkoihin.

Valmennusteni suhteen oli niin paljon suunnitelmia ja ajatuksia, että halu painaa hommia ja saada asioita eteenpäin tuntui tärkeimmältä. Ei tässä nyt ehdi levätä!

Tuntui, etteivät tunnit päivässä riitä millään ja niinpä jossain vaiheessa havahduin ajatukseen, ettei enää tehnyt mieli tarttua mihinkään hommaan, koska tekemistä yksinkertaisesti oli liikaa. Väsytti, stressasi ja harmitti. Ihanasta työstä oli tullut hetkellisesti puurtamista.

Siksi kuluneen kesän päätin ottaa lunkimmin. Olen tehnyt töitä, mutta jättänyt myös aikaa levolle ja, kuinka ollakaan, huomannut, että hyviä asioita tapahtuu, kun niitä ei pakota.

Viimeisten kuukausien aikana olen mm.

  • muuttanut takaisin kotikonnuilleni Suomeen (vietin vuoden Lontoossa täydentäen opintojani)
  • etsinyt uutta kotia (löytyi!)
  • tehnyt remonttia (ks. kuva alta!)
  • puuhannut muuttoa uuteen kotiin (laatikoiden pakkaaminen ja kanniskelu on hyvää hyötyliikuntaa)
  • kirjoittanut e-kirjan (Kotijumppaajan välttämättömät välineet -opas)
  • tehnyt Hyvinvointistarttiin uudistuksia (mm. päivittäiset tsemppivideot)
  • julkaissut tämän blogin
  • valmentanut ihania naisia voimaan paremmin

remontti

(Mitäs pidät v. 2015 naisten remonttivaatemuodista? ;) Oikeasti tultiin kämpille muissa aikeissa, mutta en malttanut samalla olla rapsuttelematta viimeisiä tapetinjämiä seinältä…)

Näin listattuna on tullut tehtyä yllättävän paljon, varsinkin kun mukaan on mahtunut myös lomailua, mökkeilyä, rentoutumista ja latautumista tulevaan syksyyn.

Juuri nyt olo on rentoutunut ja mieli hyvä. Työ ja lepo ovat hyvässä tasapainossa.

Jos sinulla on haaveissasi leppoisat lekotteluhetket, mutta sähköpostikaaoksen ja pyykkivuoren väliin ei tunnu jäävän aikaa rentoutumiselle, kokosin alle viisi askelta, jotka johtavat rentoon arkeen.

Äläkä huoli, ei ole tarvetta etsiä nirvanaa tai käyttää tuntikaupalla aikaa sisäisen rauhan löytämiseen (ellet halua!), vaan pienelläkin pohdinnalla ja rentoutumisharjoituksilla saat sanottua stressihormoneille heipat.

Rentoutumisen tärkeydestä

Miksi se rentoutuminen muuten onkaan tärkeää?

Tiedät varmasti, että liiallinen ja pitkäkestoinen kiire ja stressi ei ole tavoittelemisen arvoinen olotila.

Stressi on kehon tapa reagoida vaatimuksiin tai tilanteisiin, jotka koetaan uhkana. Ennenmuinoin stressihormoneita erittyi, kun joutui leijonan takaa-ajamaksi, nykyään tekemättömät tehtävät, liian täyteen ahdettu kalenteri tai muut arjen ongelmat aiheuttavat saman reaktion.

Stressin oireita ovat mm. pääkipu, hampaiden kiristely, huimaus, sydämentykytys, pahoinvointi, vatsavaivat, sairastelu, jännittyneisyys, ärtymys, levottomuus, ahdistuneisuus, muistiongelmat ja univaikeudet.

Ei kuulosta hyvältä, eihän!

Niin kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, kiire ja stressi johtavat usein liikunnan vähenemiseen (“ei ole aikaa”) tai liialliseen herkutteluun (“tekee mieli lohduttaa tai palkita itseään kiireisen päivän päätteeksi”), joista taas seuraa kasa uusia ongelmia.

Olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että on äärimmäisen tärkeää löytää reittejä tasapainoiseen arkeen, rentoutumiseen ja rauhoittumiseen.

Viisi askelta rentoutumiseen

Seuraavat viisi askelta johdattavat sinut kohti arjen leppoisaa lekottelua.

1. Selkeytä ajatuksesi

Jos ajattelit, että ensimmäinen rentoutumisvinkki olisi heittäytyminen sohvalle vaakatasoon, pieleen meni.

Jotta ihan oikeasti saat vapautettua aikaa rentoutumiselle, laskettua stressitasoja ja mielen lepäämään, tarvitaan ensimmäiseksi selkeyttä.

Voi esimerkiksi olla niin, että periaatteessa haluat syödä terveellisesti, mutta silti kiireisen päivän päätteeksi huomaat rentoutuvasi suklaalevyn turvin. Tai mieluusti rentoutuisit lenkkeilemällä vaikka joka päivä, mutta töistä on vaikea lähteä ajoissa ja myöhään illalla ei enää jaksa.

Näennäisesti tahtotila on siis “voida hyvin ja syödä hyvin” tai “olla hyvässä fyysisessä kunnossa”, mutta toteutus ontuu, koska syvemmältä sisimmästä kumpuaa haave “välttää huonoa fiilistä” tai työ ajaa tärkeysjärjestyksessä lenkin ohi.

Kun näennäiset tavoitteet ja syvemmät haaveet ovat keskenään ristiriidassa, silloin syntyy entistä enemmän hammastenkiristelyä. Vaikka mitä tekisi, ei ole hyvä, vaan kenkä puristaa aina jostakin kohdasta. Ja siitähän se soppa – tai stressi – syntyy!

Tarvitaan siis selkeyttä.

Kun tiedät mitä haluat, mitä teet, ja miksi, teet silloin järkeviä ratkaisuja ja kaiken kaikkiaan on helpottunut ja hyvä olo, koska arvosi ja prioriteettisi ovat hyvässä järjestyksessä.

Jos nykyinen elämänmeno ei tyydytä, eikä rentoilulle tunnu löytyvän tilaa, kysy itseltäsi:

  • Mikä oikeasti on kaikkein tärkeintä?
  • Miksi se on tärkeintä?
  • Jos pitäisi valita, mitä tekisit ja mihin keskittyisit?

Mieti sitten, miten näennäiset tavoitteet ja syvemmät haaveet voisi saada synkkaamaan keskenään.

Onko vain yksi tapa syödä terveellisesti tai rentoutua? Onko pakko valita lenkin tai työnteon väliltä? Miten ristiriidat saisi sulaan sopuun?

Mikä muu kuin suklaalevy toisi rennon tunteen kiireisen päivän jälkeen? Voisiko työmatkat kulkea pyöräillen tai hölkäten tai tehdä lounastauolla reippaan happihyppelyn?

2. Karsi pois jotain ylimääräistä

Yleensä nykypäivän stressi johtuu siitä, että menossa on samalla kertaa liian monta muuttujaa, eikö vaan? On työ, kotityöt, lasten harrastukset, omat harrastukset, tulemiset, menemiset, ruoanlaitot ja siivoukset.

Toinen askel kohti rentoa mieltä onkin karsia pois jotakin ylimääräistä.

Ai mitä muka? Töihin ei voi jättää menemättä, eikä pyykkivuorta setvimättä, ruokaakin pitäisi laittaa ja lenkillä olisi kiva käydä.

Yksi tapa löytää aikasyöpöt, on pitää muutaman päivän ajan aikapäiväkirjaa. Ikään kuin ajopäiväkirja tai tuntikirjanpito, aikapäiväkirja paljastaa, mihin aika ihan oikeasti kuluu.

Esimerkiksi, voit ajatella, että päiväsi kuluu suurinpiirtein näin:

  • töitä: 9 tuntia
  • kotitöitä: 3 tuntia (tiskit, pyykit, imurointi)
  • ruoanlaittoa: 2 tuntia (aamupala, päivällinen, iltapala)
  • harrastukset: 2 tuntia (lasten ja omat)
  • rentoutumista: pieni hetki sohvalla ennen nukkumaanmenoa

Mutta kun kaiken kirjaa ylös aikapäiväkirjaan, voi todellisuudessa päivästä paljastuakin kaikkea yllättävää, esim. tähän tapaan:

  • töitä: 9 tuntia, joista 1,5 tuntia kuulumisten vaihtoa kollegoiden kanssa ja 1,5 tuntia Facebookin selailua
  • kotitöitä: 3 tuntia, joiden välissä tunti TV:n katselua ja puoli tuntia lehden lukemista
  • ruoanlaittoa: 2 tuntia, jonka välissä surffailua netissä ja puhelu ystävän kanssa
  • harrastukset: 2 tuntia, josta tunti seisoskelua pallokentän laidalla kännykkää selaillen
  • rentoutumista: reilu tunti sohvalla TV:tä katsellen

Aikapäiväkirjaa kannattaa tarkastella kriittisesti:

  • Mikä on tärkeää?
  • Mikä tuo iloa elämään?
  • Mitkä ovat aikasyöppöjä?
  • Miten aikatauluja voisi muuttaa, jotta aikaa jäisi tärkeille asioille?
  • Mitä voisi jättää pois?

Kun malttaa karsia turhista tekemisistä, aikaa voi vapautua yllättävän paljon.

Voisiko nettisurffailut jättää vähemmälle ja tehdä tietoisesti tilaa rentoutumiselle? Voisiko menoja ja tekemisiä suunnitella tehokkaammin (esim. ruoanlaittosavotta viikonloppuna vapauttaa aikaa arki-illoilta)? Mitä tekemisiä voisi yhdistellä (ks. kohta 3)?

3. Nappaa useampi kärpänen yhdellä kertaa

Karsiminen on hyvä tapa vapauttaa aikaa tärkeämmille asioille. Toinen kokeilemisen arvoinen taktiikka on yhdistäminen, siis monta kärpästä yhdellä iskulla.

Välttämättä ”monta rautaa tulessa” -taktiikka ei lisää rentoa tunnelmaa, mutta jos tekemiset tukevat toisiaan, lisäävät energiaa ja tuovat rennon mielen, silloin se kannattaa.

Mistä arjen askareista saisit monta kärpästä yhdellä iskulla?

Esimerkiksi:

  • perheen kanssa vietetyn ajan ja hyvinvoinnin yhdistäminen ottamalla lapset mukaan tekemään pirtelöä tai valitsemaan kaupassa hedelmiä
  • oma kävely- tai juoksulenkki lasten harrastusten aikana
  • jumppa mainostauolla tai venyttelyä sohvalla
  • rentoutumisharjoitus työmatkalla (silmät kiinni, jos et itse ole auton ratissa)
  • pyykkivuoren setvimisen tai ruoanlaiton aikana napit korviin ja rauhoittavaa musiikkia soimaan

Vapautuneen ajan voit käyttää niin kuin parhaaksi näet.

4. Lisää jotakin hyvää

Kun ajatukset ovat selkeinä mielessäsi, olet karsinut pois ylimääräisiä ja yhdistellyt tekemisiä toisiinsa, mahtuu mukaan jotakin uutta ja hyvää.

Siispä, aika heittäytyä sohvalle, vihdoin!

Mieti, mitä sellaista voisit lisätä arkeesi, joka lisäisi rentoa, hyvää oloa?

Tässä ideoita pieniin, hyvän olon hetkiin:

  • Ota pieniä rauhoittumis- ja hengähdyshetkiä. Tutkimusten mukaan pienetkin tauot hektisestä menosta helpottavat stressiä. Laita vaikka silmät kiinni minuutiksi ja hengähdä.

Venytä

  • Naura. Nauraessa stressihormoni kortisolin taso kropassa laskee ja serotoniinin vastaavasti nousee. Nauru on helppo ja nopea tapa helpottaa stressiä heti paikalla. Mieluummin naururypyt kuin otsarypyt, eikö niin!
  • Halaa. Halailu erittää oksitosiini-hormonia, joka lisää mielihyvää, vähentää stressiä ja voi jopa alentaa verenpainetta.
  • Irvistä. Kun stressaa, voi huomaamattaan jännittää leukaperiä, niskaa ja hartioita. Irvistys rentouttaa kasvon lihakset ja voi jopa saada aikaan naurunpyrskähdyksiä, takuuvarma stressinlievittäjä siis.

Irvistä!

  • Tee mielikuvamatkoja. Kuvittele “sielunmaisemasi”, sellainen paikka tai maisema, jossa tunnet itsesi rauhoittuneeksi ja rentoutuneeksi (mökkimaisema, lumiset nietokset, haaveiden lomamatkan hiekkaranta). Kuvittele itsesi tuohon paikkaan, tunne aurinko tai tuuli kasvoillasi ja hengitä syvään.
  • Tee kehonskannaus. Heitä pitkälleen sohvalle tai ota mukava asento tuolissa, sulje silmät ja käy mielessäsi läpi koko kroppasi päästä varpaisiin. Miltä silmäsi, nenäsi ja korvasi tuntuvat? Ovatko leukaperäsi, niskasi ja hartiasi rentoina? Miltä vartalollasi tuntuu? Kutittaako jalkapohjia?

5. Tartu hetkeen

Viimeinen askel kohti leppoisaa oloa liittyy vanhaan viisauteen: carpe diem – tartu hetkeen.

Jos tekemistä on paljon, mieli vaeltaa herkästi tuleviin, tekemättömiin tehtäviin, mikä on omiaan lisäämään kiireen tuntua entisestään.

Itse huomasin syyllistyväni tähän remontin keskellä. Tapettia rapsutellessa sain itseni kiinni ajattelemasta töitä: sähköposteja oli vastaamatta, kuitteja pitäisi kerätä kirjanpitäjää varten, ravintovalmentajakoulutukseni harjoitustyön deadline lähestyi…

Kun ymmärsin ajatella remontointia rentona vapaa-aikana, mieli rauhoittui huomattavasti. Mikäs tässä tapettia poistaessa ja tuolia kasatessa!

Kaikelle on oma aikansa. Tärkeintä on ottaa kaikki irti siitä, mikä on juuri nyt, eikä vielä murehtia tulevaa.

Mieti siis, miten voisit nauttia juuri tästä hetkestä kaikkein eniten. Voisiko esimerkiksi pyykkien viikkaus toimia rauhoittavan rentona hetkenä, jossa voi ajatella omiaan, eikä vielä murehtia tyhjentämätöntä astianpesukonetta?

Viisi askelta rentoutumiseen

Tässä vielä yhteenveto askeleista.

  1. Etsi selkeys. Mieti, mikä oikeasti on kaikkein tärkeintä.
  2. Karsi pois jotakin ylimääräistä. Aikapäiväkirja paljastaa aikasyöpöt.
  3. Nappaa useampi kärpänen yhdellä kertaa. Mitä arjen askareita voisi yhdistää toisiinsa?
  4. Lisää jotakin hyvää. Mitä sellaista voisit lisätä arkeesi, joka lisäisi rentoa, hyvää oloa?
  5. Tartu hetkeen. Miten juuri tästä hetkestä voisi nauttia kaikkein eniten?

Mitäs sanot, otetaanko (ainakin) ensimmäinen rentoutumisen askel jo tänään? Kommentoi alle, mikä oli suurin ahaa-elämyksesi tässä artikkelissa ja mitä aiot ottaa käyttöön jo tänään?

2 Comments

  1. Hei Elisa,

    Kiitos jälleen tsemppauksestasi ?
    Tämä tuli taas oikeaan saumaan… Asioiden ja tekemisten selkeyttäminen on tärkeää, kun kaikki sylttää…
    Aikaa on, mutta miten sen käyttäisin mahdollisimman tehokkaasti… Siispä… Aikataulutus ja kurinalaisuus niin, ettei tule vaan lorvittua, vaan asiat hoituu ja ehtii levähtääkkin…ja kuntokin kohenee samalla.

    Kivaa syksynaikaa sinulle ?

    1. Reipasta syksyä sinullekin Pirjo! Niin juuri: lepoa ja tehokasta tekemistä hyvässä tasapainossa :)

Kommentointi on suljettu.