Pelastusrengas vyotärollä purjehduksen jälkeen

Syö hyvin ja nauti elämästä. Kolme vinkkiä terveellisiin lomasyömisiin.

Kun mietit kesälomaa tai lomareissua, mitä tulee ensimmäisenä mieleen terveellisen ruokavalion suhteen? Onko ajatuksissa:

Kaikki ilo irti! Nyt syödään kaikkia herkkuja, palataan terveellisempien ruokien pariin sitten syksymmällä.

VAI

Vihdoin on aikaa panostaa terveelliseen syömiseen! Nyt salaatit pöytään!

Tai ehkä jotakin siltä väliltä?

Edellisessä blogipostauksessani kirjoitin fyysisen kunnon ylläpitämisestä lomareissuilla ja heitin ilmoille ajatuksen siitä, että mitä jos lomalta palaisikin voiden paremmin kuin sinne lähtiessä ja kerroin vinkkejä liikuntaan ja kehonhuoltoon.

Entä sitten ruokapuoli?

Ruokavalio kuuluu olennaisena osana kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mutta joskus terveelliset syömiset voivat olla reissussa kiven takana.

Miten siis selvitä reissuista tuhoamatta täysin hyvää ruokavaliota, samalla nauttien matkasta täysin rinnoin?

Ei hätää, en aio pilata kenenkään lomaa ehdottamalla viherpirtelöä aamu-, ilta- ja välipalaksi, mutta purjehdusreissulta ei tarvitse palata ns. pysyvä pelastusrengas vyötäröllä!

Oman toukokuisen lomareissuni innoittamana, olen listannut alle kolme vinkkiä, joiden avulla voit pitää huolta hyvästä ruokavaliosta myös lomalla ja reissun päällä.

1. Valitse fiksusti

Jos tuntuu, että tekee mieli maistaa croissantia tai jotakin paikallista herkkua tai syödä jotakin hyvää “loman kunniaksi”, siitä vaan, MUTTA pidä samalla silmät auki myös niiden hyvien valintojen suhteen.

Hyvän syömisen ei tarvitse tarkoittaa älytöntä mässäilyä, eikä terveellisen syömisen tarvitse tarkoittaa kärvistelyä salaatinlehden kanssa, vaan hyvää ruokavaliota tukevia paikallisia herkkuja ja uusia makuja löytyy varmasti joka paikasta.

Mitä se käytännössä tarkoittaa:
  • erilaisia kasviksia monessa muodossa, runsain määrin
  • hyviä proteiininlähteitä: kalaa, kanaa, nautaa, possua…
  • peruna- ja pasta-annoksia maltilla (varsinkin jos tavoitteena on palata lomalta samoissa mitoissa kuin sinne lähtiessä)
  • vähemmän kastikkeita, dippejä yms. (niissä on monesti kalori poikineen, sokerista puhumattakaan)

Esimerkiksi patongin luvatusta maasta Ranskasta löytyi reilusti hyvää, laadukasta ja terveellistä syötävää lähes joka ravintolasta ja kahvilasta.

Useammassakin paikassa oli tarjolla niin valtavia salaattikulhollisia, että mahansa sai enemmän kuin täyteen. Kuvissa yhden hengen jättiannokset!

Salaatit

Toisessa paikassa aamu alkoi lehtikaalimunakkaalla ja hedelmäsalaatilla.

Munakas oli niin hyvää, että sitä oli pakko kokeilla uudelleen heti kotiin päästyä. Tässä resepti sinullekin:

Lehtikaalimunakas (2 annosta)

Lehtikaalimunakas

  • 4 kananmunaa
  • kourallinen (n. 2,5 dl) lehtikaalia
  • 5 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 0,5 dl kookosmaitoa

Pilko aurinkokuivatut tomaatit pieniksi viipaleiksi. Sekoita kaikki ainekset pannulla ja paista kunnes kananmunat ovat hyytyneet.

2. Käy kaupassa

Kaupassakäynti vieraassa maassa voi olla elämys: mitä kaikkea kaupasta löytyykään, minkä näköisiä purkkeja ja purnukoita kaupoissa onkaan, mitä ei Suomesta löydy! Ja nimenomaan niitä hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja!

Olin positiivisesti yllättynyt, kun Ranskassa sai luomulaatua monesta paikasta: Bio & bon -kauppoja (”Luomu & Hyvää”) tuli vastaan useita ja lähikaupassakin oli iso hylly omistettu vain luomutuotteille. Tykkään!

Toinen aarrepaikka terveelliselle ruoalle ovat markkinat, joissa tuoretta tavaraa on esillä kojukaupalla.

Kuvat markkinoilta ja kaupasta, jossa tuoreita kasviksia ja omenoita löytyi moneen lähtöön, sekä makkaraa, jossa lihapitoisuus 96%. Nam!

Luomukauppa

Taannoisella Ranskan reissulla yövyimme mieheni kanssa pariisilaisasunnossa, jonka varasimme Airbnb-palvelun kautta. Hotellimajoitukseen verrattuna asunnon hyvä puoli on se, että siellä on keittiö ja mahdollisuus tehdä ruokaa.

Esimerkiksi yhden aamulenkin jälkeen tällainen paprikamunakas ja Innocent-pirtelö maistui mukavalle ja antoi puhtia pitkälle päivään.

paprikamunakas

Innocent-smoothiejuomia saa muuten Suomestakin monesta marketista. Ne ovat hyviä, koska niissä ei ole mitään ylimääräistä hedelmien ja marjojen lisäksi.

3. Varaudu välipaloin

Usein pahimmat ylilyönnit reissussa sattuvat silloin, kun nälkä on suurin. Sillä hetkellä ei näköpiirissä varmasti ole yhden yhtä järkevän näköistä ravintolaa, jolloin on paljon vaikeampi vastustaa ei-niin-hyviä valintoja.

Jotta selviää pahimman paikan yli, kannattaa laukussa pitää aina mukana pientä välipalaa, jotta nälkä ei pääse kasvamaan valtaviin sfääreihin.

Helposti mukanakulkevia eväitä ovat pähkinät, hedelmät ja erilaiset välipalapatukat. Itse pidän esim. Nak’d-merkkisistä. Ja muistathan juoda vähintään kerran tunnissa ison kulauksen vettä!

Toivottavasti nämä vinkit ja vihjeet tekevät seuraavasta lomastasi entistä paremman!

2 Comments

  1. Espanjassa lomaillessa (myös vuokra-asunnossa) teen itse ruuan. Kaupassa käynti on ihana ja pitkä ohjelmanumero :) Ja niitä ihania appelsiineja ja mansikoita……niitä tulee syötyä kilotolkulla hinnan ja etenkin maun vuoksi. Ei maistu appelsiinit kotimaassa samalta.

    1. Nyt saat minut täällä kateudesta vihreäksi :)
      Onneksi Suomessakin saa kesällä ja syksyllä maistuvia tuoreita marjoja (pieni lohtu)!

Kommentointi on suljettu.