Mitä mielihaluista on hyvä ymmärtää

Meillä kaikilla on mielihaluja. Mielihalu voi pahimmillaan äityä pääsi sisällä huutavaksi pakottavaksi ääneksi, joka vaatii sinua pistämään kätesi sipsipussin sisälle tai tekemään jotain muuta mitä olet päättänyt olla tekemättä. Se ääni on niin voimakas, että yleensä et pysty vastustamaan sitä. Vaikka toisinaan pystyisitkin, se palaa aina uudelleen takaisin. Tätä ajatellaan repsahdukseksi.

Voit kuitenkin oppia hallitsemaan mielihalujasi.

Tärkeintä on ymmärtää, että mielihalut ovat normaaleja.Useimmat ihmiset ajattelevat, että mielihalut ovat automaattisesti merkki repsahtamisesta. Näin ei kuitenkaan ole, ellet todella palaa takaisin sinne mistä lähdit ja se voi helpoimmin tapahtua silloin, kun olet stressaantunut, väsynyt ja vaatimusten kuormittama. 

Sinun on tärkeää tiedostaa, että näitä hetkiä hyvin todennäköisesti tulee. Tavoite ei ole siis poistaa mielihaluja, vaan tunnistaa ne hetket kun sellaisia on odotettavissa ja puuttua siihen ennen kuin se kiskoo sinut alas pyörteisiinsä.

Mielihalujen vaiheet

  1. Triggerireaktio: Jokin henkilö, tilanne tai aistinvarainen kokemus (esim. tuoksu, musiikki, ympäristö) laukaisevat ajatuksen tai tunteen, joka taas laukaisee vanhan tutun toimintamallin.
  2. Voimakkaat ajatukset: Kun olet kosketuksissa vanhoihin tapoihisi, ajatuksesi jumiintuvat tuttuihin asioihin. On vaikeaa päästää irti näistä ajatuksista ja alat punnita repsahtamisen hyviä ja huonoja puolia. Mitä enemmän ajattelet, sitä pahemmaksi himo nousee.
  3. Pakkomielteiset ajatukset: Mielihalu ja siihen liittyvät tuntemukset ovat fyysisiä ja emotionaalisia. Nyt on pakko tyydyttää noussut tarve, etkä pysty ajattelemaan enää mitään muuta. Fyysiset tuntemukset aktivoivat sinussa stressireaktion ja sykkeesi saattaa nousta, hengityksesi muuttuu pinnalliseksi. Mielihalun vastustaminen käy mahdottomaksi.

 

Vaikka tämä mielitekojen kierre voi olla hyvin voimakas, pystyt hallitsemaan sitä. Et pysty estämään mielihalujen olemassaoloa, mutta pystyt hallitsemaan sitä miten reagoit niihin. Salaisuus on oppia keskeyttämään kierre ensimmäisessä, triggerireaktiovaiheessa. Kun opit tämän, pystyt välttämään repsahtamisia ja olet onnistumisen tiellä.

Jos olet jo triggerireaktiovaiheessa, on tärkeää, että sinulla on valmiiksi mietittynä toimintamalli – miten toimit kun mielihalu herää. Tässä yksi tapa selättää mielihalu kun se on juuri lauennut.

Hyödynnä seuraavaa menetelmää

Tunnista este

Muutama kysymys auttaa sinua tunnistamaan mikä laukaisee mielihalun.

Mitä juuri tapahtui?

Oliko se tunne, käytösmalli, ajatus? 

Vai kenties jokin tilanne, jotain mitä joku sanoi tai jokin asia minkä aistit?

Sulje silmäsi ja tutki asiaa syvällisesti. Anna tapahtumien nousta kirkkaana mieleesi. 

Kuvaile tilanne yhdellä lyhyellä lauseella.

Esimerkiksi:

Tulin juuri kotiin väsyneenä (tunne) töistä, enkä jaksaisi (ajatus) alkaa laittaa ruokaa. Jonka takia tekee mieli syödä jotain (karkkia, suklaata, pullaa) mikä tuo nopeasti energiaa.

Hyvä! Nyt alat päästä jyvälle!

 

Ylitä este

Miten voit ylittää mielihalun? Tunnista ja määrittele jokin toiminta tai ajatus, millä pääset mielihalun yli. Mitä voit tehdä, kun mielihalu ilmaantuu? Kuvaile toiminta yhdellä lyhyellä lauseella.

 

Tee konkreettinen JOS-SILLOIN suunnitelma:

JOS (este), SILLOIN aion (toiminta).

 

Esimerkiksi: Jos tulen väsyneenä kotiin ja ja en jaksaisi laittaa ruokaa, silloin varaan itselleni pienen välipalan, jonka syön ensimmäisenä kun pääsen kotiin ja lepään hetken.

Nyt sinulla on selkeä suunnitelma ja kun huomaat mielihalun nousevan, tiedät mitä tehdä.

Salli itsellesi harjoittelu: ensin saatat huomata, että taas tuli toimittua vanhalla tutulla tavalla, mutta pikkuhiljaa alat tunnistaa triggerivaiheen usemmin ja nopeammin.

Silloin voit muistuttaa itseäsi, miten haluat ensi kerralla toimia. 

Näin uusi toimintamalli alkaa vahvistua ja alat onnistua useammln.

———

Artikkelin kirjoittaja Jaana Mikkonen on yksi Kuningatarvalmennuksen asiantuntijoista ja vastaa kysymyksiisi kursseilla ja asiakaspalvelussa.