Hehkuvan hyvän olon treenejä ja reseptejä

Vuosi 2017 lähenee loppuaan. On aika tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta ja suunnitella tulevaa sekä kasata yhteen vuoden parhaat hyvinvointivinkit.

Tänä vuonna täällä Kuningatarvalmennus Oy:ssä on ollut niin vauhdikasta menoa, että hatusta on saanut pitää tiukasti kiinni, jotta on pysynyt mukana. Vuoden kohokohtia olivat ehdottomasti toukokuinen Viikko kuningattarena -hyvinvointiloma ja aivan näinä päivinä ilmestyvän esikoiskirjani Hyvän olon kuningattaren kirjoittaminen. Ihania juttuja!

Loppuvuosi ja uuden vuoden alku on myös mahtavaa aikaa miettiä omaa hyvinvointiaan. Mikä menee hyvin? Mikä voisi olla paremmin? Mitä haluaisit muuttaa?

Ideoita, inspiraatiota ja motivaatiota hyvinvoinnin tukemiseksi löytyy mm. täältä blogista sivukaupalla. Keräsinkin tälle sivulle vuoden luetuimmat artikkelit. Mitä ajatuksia uuteen vuoteen näiden joukosta löytyisikään!

Tämän listan myötä haluan toivottaa sinulle lämpöistä joulua.
Itse suljen pian läppärin kannen ja hiljennyn muutamaksi päiväksi joulunviettoon.

Latautuneena ja rentoutuneena palaamme taas ensi vuonna asiaan! Tiedossa onkin kaikkea huippuhauskaa: Hyvän olon kuningatar -kirjakiertue tammikuussa, Kuningattaren korsetti -kurssi helmikuussa, Viikko kuningattarena -hyvinvointiloma toukokuussa ja paljon paljon muuta!

Treenejä, venyttelyjä ja verryttelyjä

Hartioiden rentouttaja

Lapapunnerrus on tehokas yläkropan vahvistaja, joka lämmittää ja rentouttaa yläselkää ja hartioita.

>> Klikkaa tästä treeniin

Ihanat venytykset

Dynaaminen venyttely on ihana tapa saada veri kiertämään koko kehossa ja yksi parhaista keinoista tuoda lisää notkeutta kehoon.

>> Klikkaa tästä venytyksiin

Tärisyttävä vatsatreeni

Staattiset vatsapidot ovat tärisyttävän tehokas tapa vahvistaa keskivartalon lihaksia.

>> Klikkaa tästä vatsatreeniin

Apua alaselkäjumeihin

Alaselän jumitukset kiusaavat meistä lähes jokaista. Oikeilla ohjeilla helpotat oloasi!

>> Klikkaa tästä apua alaselkäjumeihin

Hehkuvaa hyvää oloa tuovia ruokavaliovinkkejä

Ruokaa aivoille

Millainen ruokavalio saa aivosi voimaan hyvin ja miksi niistä on tärkeää pitää huolta?

>> Klikkaa tästä ohjeisiin

Terveen luuston ruokavalio

Entä millainen ruokavalio pitää luuston terveenä ja miksi luista on hyvä pitää huolta? Mitä kuuluu luidenvahvistusstrategiaan?

>> Klikkaa tästä artikkeliin

Terveelliset herkkureseptit

Mikä eteen silloin, kun makeanhammas kolottaa? Kurkkaa ihanat, maistuvat, mutta terveellisemmät herkkureseptit!

>> Klikkaa tästä resepteihin

Pirteä aamunaloittaja

Sitruunavesi antaa potkua päivään ja selättää kaamosväsymyksen. Pirteä vinkki pimeisiin päiviin!

>> Klikkaa tästä reseptiin

Maistuvia joulureseptejä

Viime joulun reseptit maistuvat tänäkin vuonna. Lämpöinen joulujuoma ja jouluinen raakasuklaa odottavat tekijäänsä!

>> Klikkaa tästä resepteihin

Sisäistä hyvää oloa, vahvuutta ja rentoutta

Vahva immuniteetti

Kuinka pitää flunssapöpöt poissa ja parantaa kehon puolustuskykyä?

>> Klikkaa tästä pöpönkarkotusvinkkeihin

Ohjeita vaihdevuosiin

Miten selvitä vaihdevuosista voittajana? Kuinka kukoistavan olon voi löytää myös hormonien pyörityksessä?

>> Klikkaa tästä ohjeisiin

Rakasta itseäsi

Milloin olet viimeksi sanonut itsellesi jotain hyvää? Arvostus ja lempeys itseä kohtaan tekevät elämästä moninverroin parempaa.

>> Klikkaa tästä annokseen lempeyttä

Helpotusta stressiin

Voihan stressi! Miten sitä voisi oppia hallitsemaan, hyväksymään ja helpottamaan?

>> Klikkaa tästä rentoutusohjeisiin

Ihanan aamun resepti

Miten jokainen aamu voisi alkaa oikealla jalalla ja hymy huulilla? Avainsana on aamurituaali.

>> Klikkaa tästä hyvän aamun reseptiin

3 Comments

  1. Todella mielenkiintoinen blogi ja hyviä ohjeita.

  2. Hyvä ja mielenkiintoinen blogi, täältä saa hyviä ja terveellisiä ruokaohjeita sekä tarpeellisia ja hyviä jumppaohjeita.
    Äsken laitoin kommentin mutta siitä sähköposti osoitteesta puuttui numero 3 nimen perästä.

Kommentointi on suljettu.