Kuningattaren kuntosali pikatreeni

Kuuden minuutin pikatreeni koko kropalle

Tämä on kutsu nostamaan energiaa!

Löydät nimittäin alta kuuden minuutin mittaisen pikatreenin. Ihan totta, aikaa kuluu vain kuusi minuuttia, mutta lupaan, että sen tehtyäsi olo on virkeä ja pirteä, saat huulille leveän hymyn ja poskille punan.

Terveisiä Kuningattaren kotikuntosalilta

Tämä pikatreeni on yksi kohta alkavan Kuningattaren kuntosali -kotitreeniohjelman treeneistä. Kurssilla tehdään viikoittain pari n. 20 minuutin mittaista kotitreeniä sekä yksi 6-10 minuutin mittainen pikatreeni. Lisäksi kerran viikossa huolletaan kehoa rentouttavan venyttelyn merkeissä.

Kurssin tarkoituksena on saada liikunta sujahtamaan mukaan arkeen ja silloin edellytyksenä usein on se, että aikaa ei tuhlata, vaan tehdään treenit liikunnan ilosta nauttien, mutta tehokkaasti.

Onneksi hyvän ja kehittävän treenin saa tehtyä jo parissakymmenessä minuutissa – tai lyhyemmässäkin ajassa. Saat sykkeen nousemaan, punan poskille ja tehtyä omalle kunnolle sopivan, hyvän treenin, joka kohottaa kuntoa ja vahvistaa lihaksia eli toisin sanoen tuntuu sekä sisäisesti hehkuvana olona että näkyy ulkoisesti.

Pistä siis video päälle ja tule jumppakaverikseni kuuden minuutin pikatreeniin n-y-t-NYT!

Tee ensin muutama minuutti lämmittelyliikkeitä: pyöritä käsiä, venytä taka- ja etureisiä ja nosta polvia rintaan ja siirry sitten treenin pariin.

Treeni kestää yhteensä kuusi minuuttia. Sen aikana toistetaan niin monta kierrosta kuin ehditään.

Yhdellä kierroksella tehdään:

  • 6 x hyvää huomenta
  • 6 x kyykky + nosto sivulle
  • 4 x punnerrus
  • 12 x nilkkakosketus

Treeni-iloa!

Tule mukaan Kuningattaren kuntosali -kotitreeniohjelmaan

Jos tykkäsit treenistä, olisi ihana saada sinut mukaan Kuningattaren kuntosalille! Kurssi sopii erityisen hyvin silloin, jos

  • ajatus alkavasta syksystä pistää haukotuttamaan ja lisäenergia tulisi tarpeeseen
  • yksin on vaikea pitää yllä motivaatiota ja sohvan kutsua on vaikea välttää
  • haluat jumpata mukavasti kotona ja/tai aika on kortilla
  • kaipaat selkeää ohjelmaa, joka tuo tuloksia, niin että voit vain vetää jumppatrikoot jalkaan ja ryhtyä hommiin

Ilmoittaudu mukaan!

Kuningattaren kuntosali on 12 viikon mittainen kotitreeniohjelma, joka lataa akut täyteen liikunnan iloa ja energistä ihanaa oloa.

Valmiin ohjelman seuraaminen auttaa siinä, että treenit oikeasti tulee tehtyä.

12 viikon aikana liikunnasta ehtii tulla ihana rutiini ja osa arkea, niin ettet missään nimessä halua palata entiseen takaisin ja liikuntaa on helppo jatkaa kurssi jälkeenkin.

>> Ilmoittaudu mukaan täältä <<