voimaannuttava aamurutiini

Haaveissa voimaannuttava aamurutiini

Miten sinun aamusi alkavat? Pikapikaa juotu kahvikuppi ja nopea vilkaisu peiliin ennen säntäystä ulko-ovesta, hissukseen heräilyä aamupalaa maistellen ja somea selaillen, tunti meditointia ja opiskelua ennen päivän toimiin tarttumista vai jotain näiden väliltä?

Alkoi aamu kuinka tahansa, pieni rauhoittumiselle, liikkeelle ja uusille ajatuksille pyhitetty hetki voi tehdä ihmeitä. Oikeanlainen aamunaloitus voi nimittäin auttaa ohjaamaan päivän suuntaa kohti parempaa. Lue lisää omasta aamurutiinistani, jota voi säätää oman aikataulun mukaisesti.

Haaveissa voimaannuttava aamurutiini

Omia aamujani on vaivannut jo jonkin aikaa ristiriita.

Haluaisin kovasti noudattaa pitkän kaavan mukaista aamurutiinia. Voimaannuttava aamurutiini luo vahvan pohjan uudelle päivälle, ohjaa sen suuntaa ja omia ajatuksia. Toisin sanoen voimaannuttavan aamurutiinin myötä päivästä tulee suuremmalla todennäköisyydellä hyvä.

Olisikin ihana antaa aamulla reilusti aikaa itselle, heräillä rauhassa, haaveilla, kirjoittaa, käydä lenkillä, venytellä ja valmistaa terveellistä aamupalaa ilman huolen häivää ja sitten ryhtyä päivän töihin latautuneena aamurutiinin jälkeen. Joskus se onnistuu, useimmiten ei.

Monissa lukemissani ohjeissa aamurutiini tarkoittaa heräämistä kukonlaulun aikaan ja vähintään tunnin mittaista liikunta-, kirjoitus- ja/tai mietiskelysessiota ennen päivän toimiin tarttumista. Näin massiivisessa prosessissa en ole vielä kertaakaan onnistunut.

Aamujeni ristiriita syntyy siitä, että aampäivä on aikaa, jolloin olen virkeä ja ajatus luistaa, joten pian heräämisen jälkeen tekisi mieli avata läppäri ja tarttua töihin. Lisäksi takaraivossa kolkuttaa ajatus kiireisistä sähköposteista ja kurssiviesteistä, joihin haluaisin vastata HETI.

Toisaalta myös kissani on virkeimmillään heti aamusta. Se kutsuu leikkimään tai kaipaa syliin ja sen verran lepsu olen, etten voi sanoa sille ei.

Niinpä aamuni ovat usein iloinen sekamelska näitä kaikkia: vähän omaa aikaa, vähän töitä, vähän kissaa…

Kaipasin muutosta ja selkeää aamurutiinia, joten liityin kello viiden klubiin – pienin päivityksin.

Kello viiden aamuklubi

Aamurutiineja ja -rituaaleja on moneen lähtöön. On aikaisia herätyksiä, tunnin meditointeja, kiitollisuuspäiväkirjoja ja olenpa itsekin kirjoittanut muutama vuosi sitten yhdestä kaavasta onnistuneeseen aamuun.

Pari viikkoa sitten valitsin oman aamurutiinini pohjaksi kello viiden klubin.

Oletko kuullut Robin Sharman kirjasta 5am club – Ota aamut haltuusi, kohenna elämääsi?

Pääpiirteissään Robinin ohje menee niin, että aamulla kello pärähtää viideltä ja aamun ensimmäisestä tunnista ensimmäinen 20 minuuttia käytetään hikoiluttavaan liikuntaan, seuraava 20 minuuttia hiljentymiseen, meditointiin, ajatusten kirjoittamiseen ylös tai muuhun sydämen ja sielun tutkimiseen ja kolmas 20 minuuttia kasvuun esimerkiksi opiskelun tai lukemisen muodossa.

Tätä kutsutaan voittajan tunniksi, jonka kerrotaan vähentävän stressiä, lisäävän tuottavuutta, vapauttavan luovuutta, parantavan keskittymistä ja yleisesti hyvinvointia.

Puhelimen, TV:n ja tietokoneen saa avata vasta tunnin jälkeen.

Kuulostaa hyvältä!

Voi olla, että joskus kokeilen koko prosessia, mutta nyt muokkasin siitä enemmän itseni näköisen kevytversion.

Esimerkiksi aamuherätykset eivät ole koskaan olleet vahvuuteni, joten kello viiteen en venynyt, vaan heräsin normaaliin tapaan kahdeksan maissa.

Uusi aamurutiinini näyttää tältä:

  • 5-20 minuuttia venyttelyä
  • 5-20 minuuttia meditointia ja syviä hengityksiä
  • 5-20 minuuttia kirjoittamista

Rehellisyyden nimissä, useimpina aamuina en pääse kokonaiseen tuntiin, mutta en ota siitä paineita, vaan teen sen verran mikä hyvältä tuntuu. Joskus se on vain viisi minuuttia per aktiviteetti, toisinaan pidempään.

Ajasta viis, uusi rutiini tuntuu hyvältä.

Hikiliikunta maistuu edelleen parhaiten päivällä tai illalla, mutta venyttelytuokio aamuisin on huippuhyvä. Veri ja happi alkaa kiertää kehossa ja yön aikana jäykistyneet nivelet ja lihakset vertyvät, oi!

Mietiskelytauko tuo tullessaan selkeän, rauhallisen mielen, kirkkaat ajatukset ja innostuksenpuuskan tulevaa päivää kohtaan.

Kirjoittaminen taas on lempipuuhaani, mutta sille ei meinaa koskaan järjestyä aikaa, aina on mukamas jotakin tärkeämpää tekemistä. Siksi aamuinen kirjoitushetki tuntuukin erityisen miellyttävältä. Se on jo nyt auttanut saamaan ajatuksia järjestykseen ja synnyttänyt uusia ideoita.

Tätä komboa aion noudattaa jatkossakin!

Luo oma aamurutiinisi

Joko sinulla on oma aamurutiini?

Aamurutiini voi olla mitä vain: Robin Sharman malli, minun versioni tai jotakin ihan muuta. Ei ole oikeaa eikä väärää. Pieni lataushetki kannattaa kuitenkin ottaa mukaan aamuihin.

Jos lähdet aamuun heti ensimmäisenä uutisia kuunnellen tai puhelinta selaten, silloin muut määräävät sen, mitä mielessäsi liikkuu. Jos taas otat edes viisi minuuttia itsellesi, silloin sinä hallitset.

Hetken pysähtyminen ennen päivän toimia voi synnyttää uusia ajatuksia, auttaa lähtemään päivään rauhallisin mielin ja lisätä sisäistä voimaa, jonka avulla päivän haasteet on helpompi kohdata. Se on myös mitä parhain tapa pitää huolta omasta kehosta ja mielestä.

Millainen aamurutiini sopisi sinulle parhaiten?

4 Comments

  1. Minä herään kaksi tuntia ennen töihin lähtöä. Ensin juon kupin kahvia, sitten venyttelen puolituntia, teen sen hiljaisuudessa omiin ajatuksiin syventyen. Sitten valmistan smootin ja suoritan aamutoimeni rauhassa.
    Tämä on rauhallinen aamun aloitus ja sen jälkeen on mukava lähteä töihin.

  2. Minullekaan klo 5 herätys ei sopisi, vaikka aamuihminen olenkin.
    Herään 6.45, joskus kellon soittoon, mutta aika usein vähän ennen sitä. Ne ovat parhaita aamuja.
    Keitän joka aamu teetä. Hiljattain olen alkanut yhdistää teenkeittooni pienen liikuntatuokion. Teeveden kiehuessa venyttelen, ja kun tee hautuu kahvakuulailen tai teen muutaman minuutin kehonpainojumppaa. Teetä hörppiessäni luen päivän lehden. Tästä uudesta, vain muutaman minuutin liikuntatuokiosta on tullut pieni, mukava ja virkistävä rutiini. En edes osaa sanoa, mitä aiemmin tein teenkeittooni ajan 🙂

Kommentointi on suljettu.