Kolmen viikon mittaisella Kuningattaren Korsetti -kurssilla saat rauhallisen tunteen vatsaan ja suolistoon sekä kiinteyttä keskivartaloon.

Kuningattaren korsetti on lempeä johdatus kohti unelmien uumaa. Mitä kurssille osallistuneet oman elämänsä kuningattaret kertovat kurssin jälkeen?

Kuningattaren Korsettiin sekä sen Kuningattaren kurvit ja Kuningattaren kruunu -jatkokursseihin kuuluvat syvien vatsalihasten treenit, suolistoa hellivät ravinto-ohjeet, valmentajien ja kurssikavereiden tuki sekä ohjeet sisäisen voiman kasvattamiseen, lepoon ja stressinhallintaan.

Tässä kursseille osallistuneiden, säteilevien oman elämänsä kuningatarten mietteitä kurssin päätyttyä:

"Suurin muutos oli kokonaisen ajattelutavan muutos"

”Suurin muutos oli kokonaisen ajattelutavan muutos. En tee enää valintoja tottumuksesta vaan itseäni kuunnellen. Teen terveellisempiä valintoja ja sokerisia herkkuja ei tee enää mieli juuri lainkaan. Senttejä on lähtenyt vyötäröltä ja painokäyrä kääntynyt alaspäin. (Pidin eniten) siitä kuinka lempeästi ohjasit uuteen muutokseen. Tunneruokapäiväkirja on ihan ehdoton apuväline. Lämmin suositus! Ei dieettejä vaan tunneruokapäiväkirjan avulla selvittäen, mikä itselle sopii parhaiten. Jumpat, jotka on helppo toteuttaa missä vaan hengitysharjoitukset mukaan lukien. Toivon että opittu jää tavaksi eikä paluuta entiseen ole. Omenavartaloisena toivon sisäelimiä ympäröivän rasvan vähenevän ja sen myötä pääseväni eroon verenpainelääkkeistä.”

Sari Oulusta

"Kimmoke pysyville elämäntapamuutoksille"

Painoni putosi 8 kiloa ja väsymys väheni. Iltaiset herkuttelut jäivät. Olen nykyään energisempi, jaksan paremmin ja fyysinen kunto on parempi.

Pidin erityisesti monipuolisista resepteistä ja treeneistä. Unohtamatta henkistä hyvinvointia. Eli kaiken kattava paketti.

Muutos on aina itsestä kiinni, mutta tältä kurssilta voi saada hyvän alun ja kimmokkeen pysyville elämäntapamuutoksille. Kiinnitän jatkossa enemmän huomiota syömiseen ja liikkumiseen. Varsinkin ruokavalion suhteen silmät ovat auenneet.

Onnellinen, hyvinvoiva ja energinen kunigatar

"Minähän osaan!"

En ole jumppa ihminen… En lähtisi liikkeitä tekemään ohjattuihin ryhmiin. Raihnainen olotila alkoi kuitenkin ärsyttämään, joten päätin kokeilla.

Ryhti parani ja yllätyin iloisesti liikkuvuudestani. Minähän osaan!

Pidin erityisesti hyvistä ja selkeistä videoista, rauhallisesta opastuksesta ja vaihtoehtoisista vaikeustasoista. Ei tuntunut, että fuskaan. Elisan opastuksella on helppo olla oman elämänsä kuningatar!

Nainen, 43 v.

"VYÖTÄRÖ KAPENI 6 CM"

Vyötärö kapeni 6 cm! Paino tippui pari kiloa mutta sitä en odottanutkaan, vaan nimenomaan vyötärönympärys oli tärkeä. Helposti seurattavat ohjeet ja liikkeet oli helppo toteuttaa, joka oli parasta. Kannattaa ehdottomasti (lähteä mukaan)!

Jaana Utriainen, Espoo

Kyllä, haluan mukaan maailman mukavimmalle vatsalihaskurssille!

Liity mukaan nyt!

​Klikkaa nappia ja pääset maksamaan tilauksesi turvallisesti. Voit maksaa verkkomaksuilla, maksukorteilla, osamaksulla tai laskulla.

Myös Smartum Saldo, Smartum setelit, Eazybreak, Edenredin Ticket Duo mobiilimaksut ja Virikesetelit sekä ePassi käyvät maksutavoiksi.

"Kurssin pituus oli juuri sopiva, jotta muutoksista ehti tulla pysyviä"

Kurssi oli kokonaisuudessaan monipuolinen ja kattava. Kurssin pituus oli juuri sopiva, jotta muutoksista ehti tulla pysyviä. Aiheet olivat kiinnostavia ja mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Teemat oli fiksusti koostettu ja materiaalia oli juuri sopivasti, jotta ei tule informaatioähkyä. Aiheita ehti hyvin sisäistämään. Työkirja oli loistava lisä, nyt itselle jää muistiinpanoja, joihin voi tarvittaessa palata ja kerrata aiheita. Videot olivat hyvä lisä ja toivat tunteen, että valmentaja on matkassa mukana. Ja ehdoton plussa kommentointimahdollisuudesta! Ja mitä ihania, uusia reseptejä sainkaan lisää, kiitos niistä :)Kurssi myös miellytti esteettisyydellään ja alustan helppkäyttöisyydellä. Kiitos Elisa ihanasta kurssista, joka antoi paljon uutta ajateltavaa ja pohdittavaa!

Jenni

"vatsa kiittää"

Olotila on erinomainen. Ryhti on parantunut, rentoutuminen onnistuu hankalissakin paikoissa ja vatsa kiittää kun olen jättänyt kaiken viljan ja maitotuotteet pois ruokavaliosta.

Paino on pudonnut näiden kolmen kurssin aikana muutaman kilon, mutta vyötärö, reidet ja lantio ovat kiinteytyneet huomattavasti. Harmi etten tullut ottaneeksi mittoja kurssin alussa. Pidin erityisesti ihanista kannustuksista ja venytyksistä. Venytyksiä ei tehdä koskaan liikaa.

On kiva olla ryhmän jäsenenä, jossa kannustetaan toinen toistamme. Kurssille kannattaa ehdottomasti ilmoittautua. Kurssin anti hintaan nähden on erinomainen. Haluan jatkossakin paneutua entistä enemmän terveelliseen ravintoon ja jatkuvaa itseni kehittämiseen. Tämä kurssi antaa siihen hyvät eväät.

Inka Helenius, Lammi, oman elämänsä hallitsija

"Voittajafiilis aina treenin jälkeen"

Voittajafiilis oli aina treenin jälkeen, vaikka olisi pakottanut itseni tekemään päivittäiset harjoitukset. Monia uusia ruokaohjeita on kokeiltu ja matka jatkuu. Vedenjuontikin on lisääntynyt.

Punnerrukset alkavat pikkuhiljaa onnistumaan vaikkakin polvet maassa. Sain kivoja harjoituksia ja hyviä neuvoja päivittäin. Tarvitsen selkeästi coachin. Itse en olisi välttämättä löytänyt aina motivaatiota.

Ulla, Äiti ja mummi, Helsinki

"Energisyys kasvoi"

Paino laski 10kg, vatsa voi hyvin, energisyys kasvoi.

Lihakset vahvistuivat kovasti jokapäiväisen treenin avulla. Kurssi oli todella hyvä. Parasta olivat reseptit ja treenit. Myös henkinen valmennus oli hyvä!

Aloita ihmeessä, tuloksia tulee! Ravinnossani on tapahtunut suuria muutoksia, jokapäiväinen treeni on tullut jo tavaksi!

Pirjo Saari. Oulu

"Paras mahdollinen loppuelämä itselleni!"

Kaikkein parasta mielestäni olivat Elisan ihanat videot!!!! 😉 Ilman niitä en varmaan olisi jaksanut jatkaa jumppaamista!!! Myös ruokaohjeet olivat hyviä ja mielenkiintoisia! Ehdottomasti kannattaa osallistua!!!! Suosittelen todella lämpimästi!!! 🙂

Tulen muuttamaan elintavoissani ihan kaiken!!! 🙂 Olen ollut jo vuosia jojo-laihduttaja. Joka kerran jälkeen kilot ovat tulleet takaisin välillä jopa korkojen kera! 🙁 Nyt olenkin alkanut ajattelemaan että minun on tehtävä pysyviä muutoksia jos haluan saavuttaa sen mihin pyrin eli paras mahdollinen loppuelämä itselleni!!!

Hoitoalalla ( vanhustyössä) olen nähnyt sellaisia esimerkkejä, jollaisiksi en missään nimessä halua tulla. Haluan elää itsenäisesti toimivana yksilönä ja kykenevänä huolehtimaan henkilökohtaisista tarpeistani mahdollisimman pitkään! :)

Riitta Elmén, Kotka, Lähihoitaja

"painoa putosi n 5 kg, vatsan oudot turvotukset katosi"

Tukkoisuus väheni ruokavaliomuutoksilla ja lääkkeenoton säännöllistymisellä, painoa putosi n 5 kg, vatsan oudot turvotukset katosi :). Parasta oli selkeä tsemppaava sisältö ja ohjattu jokaiseen tasoon sopiva treeni joka päivälle.

Myös päivän kuittaus, kannustus ja monipuolisuus olivat hyvä juttu. Kannattaa lähteä mukaan oman itsesi takia. Opit pitämään sinusta arvoistasi huolta, liikaa pingottamatta.

Aamuisin otan treenien jumppaliikkeitä mukaan arkeeni kiinteytyen ja vahvistuen pikkuhiljaa lisää. Jatkan tulehdusta alentavaa ruokavaliota pitääkseni allergisen nuhan ja astman paremmin tasapainossa. Jatkan hitaasti syömisen harjoittelua ja pikkuhiljaa paino putoaa ja olo edelleen kevenee, Nivelet ei rasitu ja pysyn pirteänä ikääntyessänikin.

Terhi, Nyt loppui jojoilu ja ainaiset laihdutuskuurit

Kyllä, haluan mukaan maailman mukavimmalle vatsalihaskurssille!

Liity mukaan nyt!

​Klikkaa nappia ja pääset maksamaan tilauksesi turvallisesti. Voit maksaa verkkomaksuilla, maksukorteilla, osamaksulla tai laskulla.

Myös Smartum Saldo, Smartum setelit, Eazybreak, Edenredin Ticket Duo mobiilimaksut ja Virikesetelit sekä ePassi käyvät maksutavoiksi.

"Vatsalihakset kehittyivät selvästi"

Vatsalihakset kehittyivät selvästi kun vertasi miten liikkeitä jaksoi tehdä alussa verrattuna siihen miten paljon paremmin liikkeiden teko onnistui kurssin lopussa. Kiva treenata tsemppaavan ohjaajan mukana. Treenien kestot olivat sopivan mittaiset. Rohkeasti mukaan. Et tule pettymään. Innostus jatkaa treenien tekoa myös jatkokursseilla vahvistui entisestään, vaikka pari muuta Elisan kurssia, yksi lyhyempi ja yksi pidempi, on jo takana tältä vuodelta.

Liisa Salo

"Löysin lihakset"

Minulla ei ollut painon kanssa ongelmaa. Ja hainkin tästä apua lihaksistooni ja alaselän jumeihin. Ja juu löysin lihakset. Olo on ryhdikkäämpi ja keskivartalo näyttää napakalle. . Rauhallinen ja selkeät ohjeet. Pituus sopiva. Jaksaa pinnistää just töiden lisäksi. Ja jos ei kerkiä niin seuraavana päivänä. Kurssin lopuksi tunnet varmasti itsesi ryhdikkäämmäksi.

Maarit, Ylöjärvi lastenohjaaja

"Muukin perhe tottui uusiin ruokiin"

Sain vahvemmat vatsalihakset, kevyemmän olon, turvotusta ei juurikaan ole eikä ilmavaivoja.

Ne oli ne tärkeimmät asiat ja unohtamatta ruoka-ohjeita, ilman niitä ei olisi tullut mitään. Ei riitä et sanotaan , jätä maito ja vilja pois. No mitäpä sitten tilalle. Ruokaohjeet ovat miulle kullan arvoiset.

Mieskin on innostunut mm. inkivääristä ja uusista raaka-aineista. Hyvä piretä olo on ollut ja olen kiinnittänyt unen määrään huomiota.

Tämä oli juuri mitä minä tarvitsin ja hinta laatu suhde aivan loistava. Unohtamatta henkistä puolta ja tsemppejä:) Olen niiiiiin hyvilläni että lähdin tähän mukaan. ISO KIITOS!!!! Ruoka-ohjeet oli miulle tosi tärkeät ja ihania erilaisia treeni vinkkejä, kaavoihinsa kangistuneelle:)

Positiivinen tyyli oli myös ihana. Kyllä kannattaa osallistua, saat todellakin rahoilllesi vastinetta. Rohkeasti mukaan vaan. Sopii kaikille. Erittäin hyvät treeni – ja ruoka-ohjeet. Ruokavalio on tullut jäädäkseen. Vaikka välillä repsahtaa, niin ei haittaa, kun pääsääntöisesti pidän kiinni uudesta, paremmasta ruokavaliosta. Parempi olo pitää siitä huolen.Lempeyttä itseä kohtaan ja et aina ei treenin tartte olla kovaa, jotta se olisi tehokasta.

Niina Anttonen, Imatra, Lähihoitaja

"Leijun tästä hyvästä fiiliksestä"

Olen niin onnellinen, että lähdin mukaan. Parasta mitä olen tehnyt itselleni. Muutin ruokavalioni heti kurssin alussa, koska olen kärsinyt kovista vatsavaivoista ja turvotuksesta, ähistyksestä, puhistuksesta, ärsyttävästä olosta ja nyt siitä ei ole tietoakaan eikä tulisi mielenkään palata entiseen ruokavalioon.

Painon kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia mutta samalla tässä on 2-3 kiloa lähtenyt. Kiinteytystä on tapahtunut ja senttejä lähtenyt, että kyllä sitä normipainoisestaki jotain lähtee vatsalihakset löytyny….vähän siistiä en missään nimessä halua lopettaa treenaamista vaan kurssin materiaali uudelleen käyttöön.

Yllätin itseni itsekurilla ruokavalion ja treenin suhteen, eli opin myös itsestäni uusia asioita. Olotila on ihan huippu,energinen ja leijun tästä hyvästä fiiliksestä Kiitos teille upeasta kurssista.

Jos mietit mitä hyvää voisit tehdä itsesi hyväksi….niin lähde ihmeessä tähän mukaan. Tämä on jokaiselle uuden alku…alku energiseen ja hyvinvoivaan elämään. Jatkan samaan malliin mitä toteutin koko kurssin ajan, eli täysi ruokavalion muutos ja treenit jatkuu. Niihin on jäänyt koukkuun ja kurssin opeista on tullut osa elämääni. On myös löytynyt henkinen tasapaino.

Onnellinen, hyvinvoiva ja energinen kunigatar

"Liikkuminen kannattaa aina"

Lihakset erottuvat nyt paremmin kuin ennen, varsinkin olkapäässä ja reisissä. Pakarat ovat kiinteytyneet ja suht ”ryhdissä”.

Tyytyväinen olen, sain hyvät eväät kiinteytymiselle. Kurssi oli kiva, hyödyllinen, ihanan leppoisa, lyhyet treenit plussaa. Elisan selkeät ohjeet liikkeille.

Lemppari ehdottomasti Heinäsirkka! Liikkuminen kannattaa aina. Itseensä panostaminen ja hyvän olon tuoja resepteineen. Kokeilemisen arvoinen.

Päivi, Mäntsälä

"säännöllinen ohjelma"

Pidin erityisesti siitä että kurssiohjelma oli säännöllinen. Ja illan treenit oli ihan pakko tehdä, kun ne oli -siis pakko tehdä.

Ilona Suppanen, jolla on nyt vatsalihakset


"Vahvat vatsalihakset"

Vatsalihakset vahvistuivat selvästi ja muutenkin olo on parempi!

Nina

"Jokainen tekee oman treenin oman kunnon mukaan"

Sain kaikin puolin hienoja tuloksia. Olotila muuttui väsyneestä virkeäksi, sain itseeni ryhtiä. Ruokavalio muuttui terveellisemmäksi, suosin lautasmallia, juurekset, salaatit, yrtit tuli reilusti mukaan.

Maitotuotteet jätin pois, vatsa ei enään murise minulle ja pömppöys poistui tai väheni. Painoa on tippunut 8 kiloa, vaatteet on mennyt uusiksi ja mieli on niin iloisen keväinen.

Suuret kiitokset vetäjille, varsinkin Elisalle, viet asioita oikella tavalla eteenpäin, kannustat, et lainkaan arvostele. Aion jatkaa tätä oppimaani jatkossakin. Helpot, mutta tehokkaat treeniohjeet ja videot olivat hyvät, oli helppo tehdä perässä. Itse mietin tätä kurssia ikäni takia, olenhan jo 62v, mutta se oli aivan turhaan, jokainen tekee oman treenin oman kunnon mukaan.

Kehoitan rohkeesti vaan osallistumaan, kurssi antaa niin paljon. Ruokavalio on muuttunut pysyväksi. Liikuntaa harrastan, maantiepyöräilyä, spinningiä, kuntosalia, kävelyä, mutta kokoan nyt itselleni sopivia treenejä, joita teen kotona jatkossakin. Jos jatkoa kurssille tulee, olen mukana.

Raija, 62 v.

"Hyvät jumppaohjeet eri kuntoisille"

o edellisillä kursseilla tuntunut lihasvoimien palaaminen jatkui. Liikkuminen helpottui ja oleminen virkistyi kaikin tavoin. En ole mitannut mitään muuta kuin omaa oloani 🙂

Hyvät jumppaohjeet eri kuntoisille oli se, mikä minua viehätti eniten. Mukaan vaan, tämä on kannattava sijoitus omaan tulevaisuuteensa ja hyvinvointiin!

64 v. eläkeläinen Kymenlaaksosta, joka uskaltautui mukaan iästään huolimatta!

"Sitoutuminen tulee säännöllisestä treenistä"

Sain kurssilta energiaa ja iloa liikunnasta sekä hyvästä ruokavaliosta:). Parasta oli sitoutuminen joka tulee sillä, että joka päivä tulee treeni. Kannattaa lähteä mukaan, mikään vaakaluku tai vaatekoko ei ole este.

Tyytyväinen kuningatar

Kyllä, haluan mukaan maailman mukavimmalle vatsalihaskurssille!

Liity mukaan nyt!

​Klikkaa nappia ja pääset maksamaan tilauksesi turvallisesti. Voit maksaa verkkomaksuilla, maksukorteilla, osamaksulla tai laskulla.

Myös Smartum Saldo, Smartum setelit, Eazybreak, Edenredin Ticket Duo mobiilimaksut ja Virikesetelit sekä ePassi käyvät maksutavoiksi.

Kuningattaren Korsetti -verkkokurssi on upea kokonaisuus… katso, mitä kaikkea kurssiin kuuluu:

1. Vatsalihasten aktivointi

Syvien vatsalihasten aktivointi ja muut tehokkaat, keskivartaloa vahvistavat treenit.

Kurssin aikana näet ja tunnet muutoksen ja löydät ne kadonneet vatsalihaksesi.

Jos olet vasta aloittelija, tämä sopii myös sinulle, sillä tässä ohjelmassa puuskututtavat hikitreenit ovat vähemmistössä, eikä syvien vatsalihasten aktivointi vaadi minkäänlaista lähtötasoa.

Voit tehdä kaikki treenit mukavasti kotona.

2. Helpot ohjeet jokaiselle kurssipäivälle

Kolmen viikon kurssin aikana saat joka päivä ohjeet, jotta tiedät tarkalleen mitä tehdä minäkin päivänä. Mitä apua olisi vaikeasta, liian haastavasta ohjelmasta, joka ei sulaudu arkeesi?

Ei mitään!

Siksi näiden ohjeiden avulla on helppo tarttua tuumasta toimeen.

          3. Ravinto-ohjeet: vatsan turvotusta vähentävä ruokavalio

          Ruokavaliossa keskitytään ruokiin, jotka hellivät vatsaasi, eivätkä saa sitä näyttämään ja tuntumaan ilmapallolta. 

          Ruoansulatusta aktivoiva, suoliston tulehdustilaa alentava ja turvotusta vähentävä ravinto saa sinut todella hehkumaan!

          Mukana ohjeita ja reseptejä koko kurssin ajalle, joita voit tietysti käyttää kurssin jälkeen uudelleen koska tahansa.

          Ruokia ei punnita, koska kestäviä tuloksia ei saada tiukkuudella, vaan lempeydellä.

          4. Rentoutumisohjeet, jotka on suunniteltu rauhoittamaan vatsaa

          Tiesitkö, että rentoutuminen ja rauhoittuminenkin ovat osatekijöitä vatsan ja suoliston hyvinvoinnissa?

          Totta se on!

          Mukana raukean rentouttavia ohjeita, joiden avulla kehitetään henkistä korsettia.

          Nämä harjoitukset tekevät sinusta niin sisäisesti kuin ulkoisestikin hehkuvan ja säteilevän oman elämäsi kuningattaren.

          5. Valmentajien ja treenikavereiden tuki 

          Matkanteko on aina mukavampaa, kun saa apua ja tsemppiä.

          Muut kurssilaiset kulkevat kanssasi samaa matkaa, joten voit vaihtaa ajatuksia, ideoita ja onnistumisen kokemuksia joko kurssin keskustelualueilla tai kurssilaisten omassa Kuningatarten Facebook-ryhmässä.

          Myös huippuvalmentajat ovat mukana matkallasi ja saat apua, tukea ja vastauksia kysymyksiisi tarpeen mukaan koko kurssin keston ajan.

          Kyllä, haluan mukaan maailman mukavimmalle vatsalihaskurssille!

          Liity mukaan nyt!

          ​Klikkaa nappia ja pääset maksamaan tilauksesi turvallisesti. Voit maksaa verkkomaksuilla, maksukorteilla, osamaksulla tai laskulla.

          Myös Smartum Saldo, Smartum setelit, Eazybreak, Edenredin Ticket Duo mobiilimaksut ja Virikesetelit sekä ePassi käyvät maksutavoiksi.

          Kuningatarvalmennus OY

          Copyright © Elisa Mattila

          Rekisteriseloste

          Pin It on Pinterest