Kiristävät leukaperät, ryppy otsassa, pinna kireällä ja vanne pään ympärillä...
On aika hengähtää! Ota hetki itsellesi rauhoittavien levähdystaukojen avulla ja tunne, kuinka kireä keho ja mieli rentoutuvat.
Kurssin rentouttavat venyttelytuokiot ja rauhoittavat rentoutukset tuovat arkeen leppoisia lepotaukoja, joiden myötä stressi hälvenee ja tilalle astuu ihana rauha.
Arjen tahti voi joskus olla melkoista haipakkaa, jolloin aikaa palautumiselle, rentoutumiselle, venyttelylle ja ylipäätään itselle jää vain vähän.
Liian usein tingimme omasta hyvinvoinnista ja lepo ja palautuminen jäävät kiireisempien asioiden jalkoihin. Jos tuntuu, että aina on jotain tärkeämpää tekemistä kuin venytteleminen, et ole yksin.
Palautumiseen ei myöskään riitä, että tukka putkella kuljetun viikon jälkeen rentoutuu sohvalla viinilasillisen kanssa, vaan levolle ja palautumiselle olisi hyvä järjestää aikaa pitkin viikkoa.
Se, että välillä malttaa levähtää, pitää huolta lihaksista, hengittää syvään, antaa kiireen ja stressin hälventyä, on elinehto sille, että pysyy hyvässä kunnossa, terveenä, energisenä.
Jos siis kiristää, kolottaa tai stressaa, on aika ottaa levähdystauko ja antautua syvien hengitysten ja rauhallisten venytysten tuomalle höyhenenkeveälle olotilalle, hyviin ajatuksiin lipuen.
Mikäli tunnistit itsesi, on aika vetää syvään happea ja tulla mukaan tyyntä ja rauhaa huokuvalle, kiireettömän olon rentoutumiskurssille!
Aika rentoutua -rentoutumiskurssin myötä kehon ja mielen kireys hellittää, kun voit hetken levähtää lempeiden venyttelyiden ja rentoutushetkien parissa.
Näissä hetkissä ei tarvitse suorittaa eikä ratkaista mitään; on kerrankin lupa vain olla.
Stressi näyttäytyy usein kiristyksinä ja kolotuksina kehossa. Kurssin rauhalliset venyttelytuokiot saavat veren kiertämään ja hapen kulkemaan paremmin, mikä helpottaa myös kipuja, jumeja ja kiristyksiä.
Ihana rentous valtaa ajatukset ja kroppa kiittää, kun sitä huolletaan. Ah!
Ohjatut rentoutustauot puolestaan on tieteellisestikin todistettu toimiviksi tavoiksi aktiivisesti edistää niin kehon kuin mielenkin palautumista. Niillä on sekä välittömiä että pitkäaikaisia vaikutuksia. Huomaat heti kuinka ajatukset ja sydämen syke hidastuvat ja koko keho rauhoittuu.
Pidemmälläkin aikavälillä niillä on syvempiä ja kauaskantoisempia vaikutuksia kuin pelkällä heittäytymisellä TV:n ääreen iltaisin.
Säännölliset rentoutushetket voivat mm. laskea verenpainetta, lisätä keskittymiskykyä, parantaa muistia ja unen laatua, vähentää ahdistusta, laskea stressiä ja kortisoli-hormonin erittymistä, rauhoittaa hermostoa, lisätä sisäisen rauhan tunnetta ja mielihyvää, kohottaa energiaa ja lisätä vastustuskykyä.
Aika upeita vaikutuksia, vai mitä?
Voit aloittaa heti! Saat kaikki materiaalit samantien käyttöösi ja voit edetä kurssilla juuri sinulle sopivassa tahdissa. Ja saat pääsyn kurssille kokonaisen vuoden ajaksi!
Kyseessä on kertamaksu (EI siis jatkuvia kuukausimaksuja tai jäsenyyksiä).
Klikkaa nappia ja pääset maksamaan tilauksesi turvallisesti. Voit maksaa verkkomaksuilla, maksukorteilla, osamaksulla tai laskulla.
Myös liikuntaedut käyvät maksutavoiksi.
Usein täydellistä rentoutumista ajatellessa mielessä siintävät kylpylälomat hierontoineen tai etelänlomat rantatuoleineen. Niitä ei kuitenkaan aina ole mahdollista toteuttaa ja siksi arkeen sopivat rentoutushetket tulevatkin tarpeeseen.
Sama hermoja lepuuttava ja mielihyvää tuottava tunne on mahdollista tavoittaa myös kotona, ilman erityisjärjestelyjä, Aika rentoutua -verkkokurssin avulla!
Kyseessä on neljän viikon mittainen matka kohti raukeaa rentoutta.
Kurssilla saat valmiit ohjeet ja harjoitukset. Kun lepo- ja venyttelytuokiot on ajastettu kalenteriin ja ne voi tehdä helposti videon mukana, ne tulee oikeasti tehtyä, myös arjen pyörteissä.
Kurssi kestää neljä viikkoa, mutta voit noudattaa sen oppeja yhä uudestaan ja uudestaan, saaden ihania lepohetkiä arjen keskelle.
Hitaat venyttelyhetket laskevat sykettä ja auttavat koko kehoa rentoutumaan. Venyttely myös parantaa liikkuvuutta ja liikeratoja ja voi auttaa välttämään jumitukset ja kolotukset.
Saat joka viikko kaksi hidasta venyttelyhetkeä, toinen 5-10 minuuttia ja toinen 20-30 minuuttia. Voit vain laittaa videon päälle ja tulla venyttelemään kanssani!
Sekä venytykset että rentoutukset on suunniteltu valmiiksi viikko-ohjelmaksi, jonka mukaan on helppo edetä.
Jos levolle ja palautumiselle on vaikea löytää sopivia hetkiä, valmis aikataulu helpottaa toimeen tarttumista. Saat sähköpostimuistutuksen, kun on rentoutumisen aika ja voit vain pistää harjoituksen päälle ja tulla mukaan.
Joka viikko saat myös pienen kirjoitusharjoituksen, joka voi auttaa selkiyttämään ja rauhoittamaan ajatuksia.
Harjoitusten tarkoituksena on herätellä ajatuksia ja syventää viikon aikana tehtyjen rentoutusten sanomaa.
Saat valmentajien tuen koko kurssin ajaksi. Voit kysyä mitä tahansa rentoutumiseen liittyvää ja vastaamme sinulle aina hymyssä suin.
Saat pääsyn kurssimateriaaleihin vuoden ajaksi, joten voit palata ohjeiden pariin niin usein kuin haluat.
Kurssi on tarkoituksella rakennettu äärimmäisen helpoksi – napsautat vain harjoituksen päälle ja teet perässä mallin mukaan! Verkkokurssi myös eliminoi kaikki venyttelyn ja rentoutumisen tavanomaiset kynnykset – avaat vain ohjeet ja aloitat.
Kurssin takana on oikeita ihmisiä, jotka oikeasti välittävät sinusta ja siitä että saat elämääsi positiivisia muutoksia ja tahtomiasi tuloksia.
Kun aloitat kurssin, emme jätä sinua yksin, vaikka kyse onkin digitaalisesta kurssista. Päinvastoin, olemme mukana joka askeleella tukemassa ja tsemppaamassa sinua!
Olen Elisa Mattila, FM, personal trainer, sertifioitu hyvinvointi- ja ravintovalmentaja sekä meditaatio-ohjaaja.
Olen valmentanut naisia kohti hyvää oloa jo yli 10 vuotta ja toimin kurssilla valmentajanasi yhdessä tiimini kanssa.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan pitämään hyvää huolta itsestäsi! Lopputuloksena on tyyni mieli ja rento keho. I-H-A-N-A-A!
Kun liityt mukaan nyt, saat koko kurssin 29,90€ hintaan ja voit aloittaa heti! Saat kaikki materiaalit samantien käyttöösi ja voit edetä kurssilla juuri sinulle sopivassa tahdissa.
Kyseessä on kertamaksu (EI siis jatkuvia kuukausimaksuja tai jäsenyyksiä).
Klikkaa nappia ja pääset maksamaan tilauksesi turvallisesti. Voit maksaa verkkomaksuilla, maksukorteilla, osamaksulla tai laskulla.
Myös liikuntaedut käyvät maksutavoiksi.
Aloitamme päästä: venyttelyissä teemme kasvoja, niskaa ja hartioita rentouttavia harjoituksia, rentoutuksissa keskitymme ajatusten rauhoittamiseen ja syviin hengityksiin.
Siirrymme keskelle vartaloa: venyttelyissä yläselkä ja rintaranka venyvät ja rentoutuvat, rentoutuksissa keskitymme sydämeen ja sen välittämään lämpöön ja tunteisiin.
Viikolla 3 osansa saa alavartalo: venyttelyissä avataan lantionseudun lihaksia ja pehmennetään jalkojen kireyksiä, rentoutuksissa keskitymme juuriimme ja siihen, mikä maadoittaa meidät tähän hetkeen.
Viikolla 4 osansa saa koko keho: venytämme ja liikutamme lempeästi koko kroppaa, rentoutuksissa nostamme lempeyttä ja arvostusta itseämme kohtaan.
Muista, että mitä nopeammin aloitat, sitä nopeammin saat tuloksia. Voit hankkia tämän ohjelman nyt edulliseen hintaan ja aloittaa, kun se sinulle parhaiten sopii.
Kyseessä on kertamaksu eli ei jatkuvia kuukausimaksuja tai muita lisämaksuja – täydelliset rentoutusohjeet saat tässä neljä viikoa kestävässä ohjelmassa (jonka voit halutessasi toistaa niin monta kertaa kuin haluat).
Saat kurssisi täysin digitaalisessa muodossa, voit seurata ohjeita tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella.
Vaikka varsinainen ohjelma kestää neljä viikkoa, saat täyden pääsyn kurssimateriaaliin kokonaiseksi vuodeksi. Aika reilua, vai mitä! Maksun jälkeen saat heti sähköpostilla tunnukset jäsensivustolle, josta löydät kurssimateriaalit.
Haluan antaa sinulle takuun, jotta voit täysin huoletta ja riskittömästi kokeilla kurssia ja kokea sen vaikutukset omakohtaisesti.
Mikäli olet toiminut täysin valmennuksen ohjeiden mukaisesti etkä tunne oloasi entistä energisemmäksi ja hyvinvoivemmaksi, ilmoita meille 14 päivän kuluessa kurssin ostosta ja saat rahasi takaisin.
Kun liityt mukaan nyt, saat koko kurssin 29,90€ hintaan ja voit aloittaa heti! Saat kaikki materiaalit samantien käyttöösi ja voit edetä kurssilla juuri sinulle sopivassa tahdissa.
Kyseessä on kertamaksu (EI siis jatkuvia kuukausimaksuja tai jäsenyyksiä).
Klikkaa nappia ja pääset maksamaan tilauksesi turvallisesti. Voit maksaa verkkomaksuilla, maksukorteilla, osamaksulla tai laskulla.
Myös liikuntaedut käyvät maksutavoiksi.
"KERRASSAAN IHANAA!"
Rentoutusharjoitteet oli kerrassaan ihania, myös venyttelyt toimi hyvin. Suosittelen, panostus itseensä kannattaa!
- Päivi
"RENTOUTUSHETKET OVAT TÄRKEITÄ"
Sain tehtyä niin tarpeellisia venytyksiä, joita ei tule juuri itsekseen tehtyä. Olo on hyvä ja energinen. Huomasin, kuinka tärkeää on silloin tällöin myös täydellinen rentoutushetki.
Älä mieti suotta, kannattaa lähteä mukaan. Useimmat meistä tarvitsevat pientä puskua eteenpäin. Kurssi on hyvin toteutettu. Aina löytyy sen verran aikaa, että harjoitukset saa tehtyä.
- Heidi
Meillä käyvät Smartumin, Eazybreakin ja E-passin verkkomaksut. Klikkaa sivun ostonappeja ja valitse sieltä oikea maksutapa. Ohjaudut liikuntaedun sivuille, jossa voit suorittaa maksun omilla tunnuksillasi.
Jos haluat maksaa Edenredin verkkomaksuilla, Smartumin tai Tyky-seteleillä, katso tarkemmat ohjeet www.elisamattila.com/ohjeet tai ota yhteyttä tuki@elisamattila.com, niin neuvomme kuinka pääset mukaan!
Voiko kurssia maksaa liikuntasetelillä?
Mikäli sinulla on lääkärin lupa harrastaa liikuntaa, voit tulla mukaan ja soveltaa treenejä itsellesi sopiviksi.
Liikkeisiin on annettu vaihtoehtoja ja me valmentajat olemme aina mukana auttamassa ja neuvomassa korvaavia liikkeitä tarpeen mukaan.
Minulla on selkä/polvi/olkapää kipeänä, voinko silti tulla mukaan?