Lataa ilmainen bingo ja aloita hyvän olon vuosi vauhdilla

Välillä tulee hetkiä, kun terveellisen elämän punainen lanka pääsee karkaamaan.

Voi olla, että innolla aloitettu painonpudotusprojekti katkesi flunssaan eikä sohvanpohjalta meinaa enää päästä uudelleen entiseen jumppatahtiin.

Tai ehkä painonpudotus ei lähtenytkään kerrasta käyntiin, josta lannistuneena kaikesta terveellisestä meni maku.

Tai sitten tuli pikkujoulut, joulu ja päälle vielä parit muut kissanristiäiset, mikä jätti päälle herkkuputken, josta on vaikea irrottautua.

Tai sitten vain laiskottaa, väsyttää tai on niin kiire, ettei terveelliselle elämälle meinaa jäädä aikaa ja arjen pyörityksen keskellä sitä välillä unohtaa itsensäkin.

Mutta ei huolta!

Näitä hetkiä on meillä kaikilla eikä niistä tarvitse potea syyllisyyttä. On vain löydettävä keino päästä haastavien paikkojen yli. Lopulta kuitenkin liikunnan ja terveellisen ruokavalion tuoma hyvä olo on niin värisyttävän hieno, että siitä kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni.

Se mikä auttaa näissä hetkissä on tsemppari, joka kannustaa lempeästi eteenpäin, innostaa yrittämään uudelleen ja saa aikaan tunteen, että nyt ylös, ulos ja lenkille.

Liian monimutkaiset, monivaiheiset tai ylimääräisiä järjestelyjä vaativat tehtävät jäävät arjen pyörityksessä tekemättä. Siksi näissä hetkissä tarvitaan jotakin mahdollisimman helppoa, yksinkertaista, nopeaa ja konkreettista…

Tarvitaan kuningatarbingoa!

Upouusi, ilmainen kuningatarbingo on hauska ja helppo tapa käynnistää tämä hyvän olon vuosi oikealla jalalla. Turhat kiemurat sikseen, tämän helpommaksi homma ei enää mene!

Kuningatarbingo menee näin:

  1. Lataa oma, ilmainen bingoruudukkosi, tulosta ja kiinnitä se näkyvälle paikalle, jotta muistat tehdä päivän tehtävät.
  2. Tee joka päivä yhden ruudun tehtävä.
  3. Nauti helppojen ja hauskojen tehtävien tuomasta kuningatarolosta eli hehkuvan hyvästä tunteesta, joka seuraa siitä, että olet tehnyt jotain omaa hyvinvointia edistävää.

>> Lataa oma ruudukkosi tästä <<

Voi miten helppoa, mutta tehokasta!

Bingon avulla pääset pienin askelin täyteen vauhtiin, niin että hyvinvoinnista tulee taas kiinteä osa jokaista päivää. Tehtävien tuoma kuningatarolo on suorastaan vastustamaton tunne, joka kutsuu palaamaan uusien tehtävien pariin yhä uudestaan ja uudestaan.

Vapaaehtoinen vaihe bingossa on osallistua kisaan.

Kun saat rivin täyteen, kommentoi tälle sivulle kommenttikenttään #kuningatarolo.

Kaikkien bingorivin saaneiden kesken arvotaan 31.1. pääsylippu Kuningattaren korsetti -kurssille.

Sitten vain hommiin! Ihanaa matkaa kohti kuningataroloa!

>> Lataa oma ruudukkosi tästä <<

4 Comments

  1. Hei. En saa gmailiini tuota bingoa..ei tule mihinkään välilehtiin..??

Kommentointi on suljettu.