Hyvinvointiloma tarjoaa kiihdytyskaistan hyvään oloon

Lokakuussa 2012 istuin Välimeren rannalla ja katselin taivaan punertavaa auringonlaskua. Olin juuri osallistunut nelipäiväiselle hyvinvointilomalle ja oli loman viimeinen ilta.

Muutamaa päivää aiemmin olin saapunut seminaaripaikalle väsyneenä ja stressaantuneena, silloisen hektisen työni uuvuttamana.

Nyt askel tuntui keveältä, ajatukset kristallinkirkkailta, suupielet kohosivat väkisin ylöspäin, mieli oli yhtä aikaa tyyni ja intoa puhkuva ja olo suorastaan hehkuvan hyvä ja energinen. Ero entiseen oli kuin yöllä ja päivällä.

Ja mikä parasta, tuo olotila pysyi myös sen jälkeen kun palasin takaisin kotiin. Reissu nimittäin käynnisti melkoisen positiivisten asioden vyöryn elämässäni enkä enää palannut vanhaan olotilaan. Ihanaa!

Vuoden aikana moni asia elämässäni muuttui parempaan suuntaan ja seuraavana vuonna palasin samalle hyvinvointilomalle, mutta tällä kertaa yhtenä valmentajista.

Tuolle hyvinvointilomalle lähteminen oli ollut iso päätös ja myös huomattava rahallinen investointi, mutta nyt kun tiedän, miten hieno tuo itse matka oli, miten upea olo sen jälkeen oli ja ennen kaikkea, miten suuri vaikutus sillä on ollut koko elämääni siitä hetkestä lähtien, olen niin iloinen, että lähdin mukaan matkalle.

Ja siksi haluan välittää sitä tunnetta ja sanomaa eteenpäin toukokuisella Viikko kuningattarena -hyvinvointilomalla!

Mikä on hyvinvointiloma ja miksi sinne kannattaa lähteä?

Hyvinvointiloma on samalla kertaa varsinainen kiihdytyskaista hyvään oloon sekä aikaa pysähtymiselle ja rauhoittumiselle. Se tarkoittaa hetkeä irrallaan arjesta, jolloin voi keskittyä täysillä vain omaan hyvinvointiin, laittaa kerrankin itsensä tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi.

Se on loma, mutta parempi.

Matkan elämykset, valmennukset, hemmottelut ja ihana yhdessäolo johdattavat löytämään itsestä upean kuningattaren. Hyvinvointilomalta nimittäin palaa takaisin yhtä aikaa raukean rentona ja intoa puhkuvan energisenä sekä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin hyvinvoivana.

Ja siinä olotilassa muutokset on ainakin sata kertaa helpompi laittaa käytäntöön myös normaalissa arjessa.

Lähde mukaan!

Juuri tällainen on Viikko kuningattarena -hyvinvointiloma.

Se on viikko täynnä iloa ja energiaa, sisäistä voimaa, raukeaa rentoilua, ahaa-elämyksiä valmentajan lempeällä opastuksella, terveellistä ja ravinteikasta ruokaa, joka saa kehon hehkumaan, liikunnan riemua ja sen tuomaa hyvää oloa, hemmottelua, elämyksiä ja uusia ystäviä.

Matkalle mukaan mahtuu vielä muutama ihana kuningatar, oletko sinä yksi heistä?

>> Katso matkan esittelyvideo ja lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan!

P.S. Paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä, joten toimithan nopeasti! Siitä tulee upea reissu! <3

P.P.S. Voit lukea matkan esittelyn tältä sivulta!