Terveelliset herkut: Kaurapallot ja mukikakut

Terveelliset herkut: Kaurapallot ja mukikakut

Näin helposti syntyvät terveelliset herkut! Terveelliseen ruokavalioon mahtuu myös herkuttelua, eikä siitä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos välillä syöt lempiherkkujasi – olivat ne herkut sitten mitä tahansa. Silti ajattelen, että makeahampaan kolotusta voi helpottaa myös hieman terveellisemmin, ilman valkoista sokeria ja jauhoja. Tällöin riittää usein hieman pienempikin määrä, kroppa tykkää, kun saa samalla ravintoaineita ja…

Mitä mielihaluista on hyvä ymmärtää

Mitä mielihaluista on hyvä ymmärtää

Meillä kaikilla on mielihaluja. Mielihalu voi pahimmillaan äityä pääsi sisällä huutavaksi pakottavaksi ääneksi, joka vaatii sinua pistämään kätesi sipsipussin sisälle tai tekemään jotain muuta mitä olet päättänyt olla tekemättä. Se ääni on niin voimakas, että yleensä et pysty vastustamaan sitä. Vaikka toisinaan pystyisitkin, se palaa aina uudelleen takaisin. Tätä ajatellaan repsahdukseksi.

Miksi toimin kuten toimin vaikka tiedän että ei pitäisi

Miksi toimin kuten toimin vaikka tiedän että ei pitäisi

Olet päättänyt pudottaa painoa ja päätät ryhtyä dieetille. Muutama päivä menee ihan hyvin. Sitten ajelet työpäivän jälkeen kaupan kautta kotiin ja hyllyt ovat pullollaan kiusausta toisen perään. Pääset melkein jo kassalle asti, kun mieliteko käy liian voimakkaaksi ja palaat takaisin hakemaan sen tutun suklaalevyn. 

Näin pidät huolta nestetasapainosta kesällä ja treenatessa

Näin pidät huolta nestetasapainosta kesällä ja treenatessa

Olo on nuutunut ja heikko, on vaikea keskittyä, päätä jomottaa, lihakset kramppaavat eikä treeni luista, virtsa on väriltään tummankeltaista, väsyttää ja turvottaa, syke nousee normaalia herkemmin, suu on kuiva ja otsalla helmeilee kylmä hiki… nestehukka on iskenyt!